Rotu

ALKUPERÄ

Maremmano-abruzzesen sukujuuret ovat Tiibetin alueen laumanvartijakoirissa. Rotu on liittynyt vähintään reilut kaksituhatta vuotta läheisesti Apenniinien niemimaahan ja sen asukkaisiin. Italian kuvataiteessa ja kirjallisuudessa on arvokkaita todisteita tästä uskollisesta vahdista. Maremmano-abruzzese on aina suojellut pelottomasti Keski- ja Etelä-Italian lammaslaumoja. Jo antiikin Roomassa mm. Marcus Terentius Varro ja Lucius Junius Moderatus Columela kuvasivat teoksissaan Canis pastoralisin. Ambrogio Lorenzetti ikuisti sen Sienan Palazzo Pubblicoa koristeleviin, hyvää ja pahaa kuvaaviin vertauskuvallisiin freskoihinsa 1300-luvulla. Kirjailija Gabriele D'Annunzio kuvaili 1800-luvun lopussa runoteoksensa Alcyonen säkeissä ikivanhaa perinnettä lammaslaumojen siirtämisestä uskollisine vartijoineen Apulian tasankojen talvilaitumille syksyn koittaessa Abruzzon vuorilla.

Maremmano-abruzzese on siis ikivanha rotu. Se tunnettiin jo antiikin Roomassa kaikkialla Apenniinien niemimaan alueella, missä vain lampaita kasvatettiin. Etenkin Abruzzo oli merkittävässä asemassa lammastaloudessa 200-luvulta lähtien ennen ajanlaskumme alkua. Näin jatkui läpi keskiajan ja sitä seuranneiden vuosisatojen meidän päiviimme asti, joten Abruzzoa voidaan syystäkin pitää Italian lammastalouden keskuksena. Siksi myös maremmano-abruzzesella on ollut tärkein asema Abruzzossa, missä rotu on aina ollut runsaslukuisin. Maremmano-abruzzeseja on tarvittu isojen lammaslaumojen suojelemisessa susia ja muita petoja vastaan. Lampaidenkasvatusperinteen ansiosta rotu on säilyttänyt tähän päivään saakka ominaisuutensa niin työskentelyn, luonteen kuin rakenteen suhteen.

RODUN NIMI

Pastore abruzzese, cane bianco, cane da pecora, cane bianco da pecora. Abruzzon paimenkoira, valkoinen koira, lammaskoira, valkoinen lammaskoira. Maremmano-abruzzesella on monta nimeä, kuten rakkaalla lapsella kuuluukin olla.

Abruzzossa rodusta on jo antiikin ajoista lähtien käytetty nimeä cane da pecora, lammaskoira. 1950-luvulla Italian Kennelliitto ENCI vahvisti rodun viralliseksi nimeksi Cane da Pastore Maremmano-Abruzzese. Maremmano-lisällä on haluttu osoittaa, kuinka rotua esiintyi myös Toscanan Maremman alueella ja eittämättä paljon laajemmalla alueella kuin Abruzzossa Apenniinien vuoristossa. Kaksiosaisella nimellä myös lepytettiin toscanalaisia, jotka ensimmäisinä aloittivat kenneltoiminnan rodun parissa ja tekivät rotua tunnetuksi maan rajojen ulkopuolella.

Rodun nimi on joka tapauksessa kompromissi ja herättää yhä tänä päivänä tuntoja niin puolesta kuin vastaan. Historiallinen totuus on, että Maremman alue oli suurimmaksi osaksi laiduntamiseen ja viljelemiseen kelpaamatonta suota. Mussolini kuivatti suot 1920 - 30-luvuilla. Kukkuloilla Maremman laidoilla lampaita kasvatettiin jonkin verran, mutta kasvatus oli vähäistä Abruzzoon verrattuna. Soiden kuivatuksen jälkeen alueelle muutti runsaasti sardinialaisia lampureita ja paimenia. Vasta tuolloin lampaiden määrä lisääntyi. Työkoirat kuitenkin haettiin aina Abruzzosta, joten mitään erillistä rotua ei Maremman alueella päässyt syntymään. Tämän totesi myös professori Giuseppe Solaro laatiessaan ensimmäisen rotumääritelmän, joka astui voimaan 1.1.1958. Kenneltoiminnan alettua rotua vain edusti kaksi erillistä yhdistystä, ensimmäinen niistä perustettiin L'Aquilassa 1950, toinen Bresciassa 1953. Rodulla on ollut yksi ainoa Italian kennelliiton ENCIn alainen järjestö eli CPMA, Circolo del Pastore Maremmano Abruzzese, vuodesta 1958. Sen virallinen toiminta oli vuosia keskeytyneenä 1970-luvun alkuun saakka.

Rodun nimi voisi perustellusti olla myös pugliese-abruzzese tai abruzzese-pugliese, jos kaksoisnimeä välttämättä kaivataan. Silloin nimi ainakin kuvastaisi parhaiten suurien lammaslaumojen siirtämistä Apulian laitumilta Abruzzon vuorille kesäksi ja takaisin talveksi tasangoille uskollisten vahtien seuratessa mukana. Monille abruzzolaisille mieluisin rodun virallinen nimi olisi varmastikin pastore abruzzese. Italiassa ja monin paikoin maailmalla rodusta käytetään lyhennystä PMA. Meillä sitä näkee lyhennettävän muodossa m-a.

LUONNE

Maremmano-abruzzese on luonteeltaan omanarvontuntoinen, riippumaton ja taipumaton, koska se on kehittynyt vuosisatojen saatossa lammaslaumojen järkähtämättömäksi puolustajaksi petoja vastaan vaikeissakin maasto- ja sääoloissa. Maremmano-abruzzese on erittäin rohkea ja sitkeä ja tekee itsenäisesti päätökset. Se on myös hyvin aloitteellinen ja vastuuntuntoinen. Nämä ovat elintärkeitä piirteitä koiralle, jonka tehtävänä on laumana suojella lampaita usein ilman paimenta. Myös laidunten ulkopuolella rotu on säilyttänyt vartiointi- ja suojeluvietin. Maremmano-abruzzese suhtautuu epäluuloisesti kaikkeen sille vieraaseen, ja se käyttäytyy hyvin itsenäisesti. Se ei alistu helposti, vaan säilyttää myös isäntänsä suhteen tietyn vapauden. Tätä koiran ominaisuutta tulee myös osata kunnioittaa ja vaalia. Italiassa sanotaankin: "Ole laumanjohtaja, älä pomo." Maremmano-abruzzesea on kohdeltava tasavertaisesti ja rehdisti. Koira tottelee, mutta tekee sen omien kriteeriensä mukaan ja vain jos se pitää sitä oikeana. Se ei välttämättä osoita kiintymystään voimakkaasti, eikä sillä ole erityistä miellyttämisen halua.

Maremmano-abruzzese ei sovi kenelle tahansa eikä ainakaan henkilöille, jotka odottavat koiralta alistumista omistajansa tahtoon, ehdotonta kuuliaisuutta ja kiintymyksen osoittamista. Sen paikka ei ole kaupungissa tai taajamassa. Rotu sopii henkilöille, jotka osaavat arvostaa sen erilaisuutta, itsenäistä ja "puolivilliä" luonnetta. Silloin voi nauttia parhaiten tästä suurenmoisesta rodusta. Maremmano-abruzzesen erityispiirteiden takia on tärkeää kiinnittää suurta huomiota koiran tasapainoiseen luonteeseen eikä pelkästään ulkomuodollisiin seikkoihin kuten monen rodun kohdalla on surullisesti käynyt. Maremmano-abruzzese on monin puolin alkukantainen rotu. Siksi jalostuksesta tulee ehdottomasti poistaa kaikki sellaiset yksilöt, joilla on luonneongelmia, oli ulkomuoto kuinka kaunis hyvänsä.

ULKOMUOTO

Maremmano-abruzzesen rakenne liittyy erottamattomasti koiran tehtävään lammaslaumanvartijana ja sen usein vaikeaan työskentely-ympäristöön. Koira ei voi olla kevyt eikä hintelä, koska sellainen yksilö ei pystyisi suojelemaan tehokkaasti lammaslaumaa eikä kestäisi vaikeita sää- ja maasto-olosuhteita.

Maremmano-abruzzesen on oltava isokokoinen ja vahvarakenteinen. Sen runko on täyteläinen ja mittasuhteet tasapainoiset. Luuston tulee olla vahva ja lihaksiston hyvin kehittynyt. Koira ei saa kuitenkaan olla liian raskastekoinen, koska silloin ketteryys ja nopeus kärsivät. Raskastekoisuus haittaisi yhteenotossa petoeläimen kanssa, ja koira väsyisi helposti sekä suojellessaan lammaslaumaa että siirrettäessä laumaa laitumelta toiselle.

Maremmano-abruzzesen iho ja huulet ovat tiiviit. Turkki on rotutyypillisyyden kannalta äärimmäisen tärkeä seikka. Sen tulee olla valkoinen, koska lampaat "hyväksyvät" sen paremmin, ja valkoinen väri erottaa koiran selvästi sudesta. Päällyskarva on pitkää ja tuntuu karhealta. Alusvilla on talvella paksua. Uroksilla on runsas kaulus, joka hylkii hyvin vettä sateella kuten koko turkki. Se myös suojaa kaulaa ja kurkkua kamppailussa pedon kanssa. Karvan on oltava pitkää sekä koostumukseltaan ja laskeutumiseltaan sellaista, että turkki kestää ankaria sääolosuhteita, joihin koira laumanvartijana joutuu.

Pään kuuluu ilmentää maremmano-abruzzesen tehtävää lammaslaumojen puolustajana. Se on vahvatekoinen, kartionmuotoinen. Kallo on leveä, sivukuvaltaan hieman kupera. Kuono on suhteellisen pitkä mutta ei terävä. Sen tyven kuuluu olla leveä ja syvä sekä sivuiltaan hieman pyöristynyt siten, että koiran naama pysyy leveänä. Huulet ovat tiiviit, alaleuka vahva, ei milloinkaan lyhyt ja vetäytyvä. Kallo sekä kuono luustoltaan ja lihaksistoltaan ovat niin voimakkaat, että ote kestää kamppailussa petoeläintä vastaan. Siinä auttaa myös varsin lyhyt, leveä ja lihaksikas kaula. Voimakkuudesta huolimatta kallon ja kuonon ei tule vaikuttaa raskastekoisilta. Niiden muodostamat linjat ovat sulavat, jolloin pään sivukuva on pehmeä ilman ulkonemia. Myös vain vähän korostunut otsapenger tuo suoraviivaisuutta ja pehmeyttä pään sivukuvaan.

Korvat tekevät maremmano-abruzzesesta omaleimaisen. Ne poikkeavat selvästi muiden valkoisten laumanvartijarotujen korvista. Ne ovat pienet, kolmionmuotoiset, korkealle kiinnittyneet, litteät ja mieluiten kevyesti taaksepäin taipuneet koiran ollessa täysin rauhallinen. Korvat ovat hyvin liikkuvat koiran valpastuessa. Rotutyypilliset korvat jättävät naaman korostuneesti esille. Kun koiraa katsoo edestä, korvalehtien pitäisi käytännössä peittyä kaulukseen.

Silmät ovat varsin pienet koiran kokoon nähden. Ne ovat tummat, mantelinmuotoiset ja etäällä toisistaan. Niiden sijainti on lateraalinen. Ns. rustico-koirilla näkee vielä tänä päivänä kuuluisia viirusilmiä. Silmäluomien reunat ovat hyvin tiiviit. Silmät eivät saa olla syvällä tai ulkonevat. Maremmano-abruzzesen katse on valpas, älykäs ja "hymyileväinen".

TYÖSKENTELY

Maremmano-abruzzesen täytyy olla hyvin "leimautunut" suojeltavina oleviin lampaisiin. Sen ei tule jättää laumaa hetkeksikään vartioimatta. Koira ei saa osoittaa vähäisintäkään saalistusviettiä lampaita kohtaan. Suojeluvietin tulee olla erittäin vahva, ja koiran on oltava niin rohkea ja peloton, että se pystyy tarvittaessa haastamaan petoeläimen, etenkin suden.

Maremmano-abruzzesen kyky ja valmius torjua susi perustuu toimintaan laumana. Kaksi, kolme valkoista laumanvartijaa pystyy estämään ja pysäyttämään tehokkaasti yksittäisen pedon hyökkäyksen. Italiassa sanotaan, että vain tyhmä koira uhmaa yksin sutta. Useampi maremmano-abruzzese tarvitaan jo pelkästään niiden oman turvallisuuden takia. Vastuuntuntoinen kasvattaja ei milloinkaan myy maremmano-abruzzesea ainoaksi koiraksi laumanvartijatehtäviin. Lammaslauma ei myöskään koskaan jää vartioimatta, jos osa koirista joutuu loittonemaan siitä häätääkseen pedon. Lammasvahdilla on oltava yksi tai useampi lajikumppani kaverina myös sen oman hyvinvoinnin takia.

Koirat ovat usein ilman paimenta vartioimassa lammaslaumaa laitumella, joten niiden on luotettava itseensä ja terävään aloitekykyynsä. Jotta koira pystyy arvioimaan uhkaavan tilanteen, sillä tulee olla erittäin tasapainoinen luonne. Maremmano-abruzzesejen tehokkuus lammaslauman suojelijoina perustuu läsnäoloon ja jatkuvaan viestimiseen siitä haukkumalla ja merkitsemällä reviiri. Koirat valpastuvat pimeän tullen ja partioivat tuolloin ahkerasti lauman ympärillä. Äärimmäiseen keinoon eli hyökkäykseen maremmano-abruzzeset turvautuvat ja joutuvat turvautumaan vain pakottavissa tilanteissa. Sitä tapahtuu ani harvoin. Sen estää useimmiten jo pedon itsesuojeluvaisto.

Koska maremmano-abruzzesen on oltava herkeämättä valppaana suojellessaan laumaa, sen täytyy suhtautua epäluuloisesti kaikkeen sellaiseen, mikä voi muodostaa vaaran lampaille. Koiran on oltava vankkarakenteinen ja vastustuskykyinen, sillä se joutuu kestämään sekä talven ankaruuden että kesän kuumuuden.

Rodun todellisen luonteen voi ymmärtää ja sitä osaa arvostaa vasta kun maremmano-abruzzeseja seuraa työssään lammaslaumojen parissa laitumilla. Valkoinen, pitkäkarvainen turkki, ylväs katse, kevyt ja verkkaisa ravi sekä näennäinen välinpitämättömyys ovat silmiinpistäviä piirteitä. Aiemmin koirilla käytettiin Italiassa yleisesti myös vreccalea, piikein varustettua rautapantaa, joka suojeli kaulaa mahdollisessa yhteenotossa susia vastaan. Siksi koirien korvat myös usein typistettiin.

Maremmano-abruzzeset työskentelevät Italiassa aina laumana. Yksi tai kaksi koiraa ei muodosta laumaa. Lampurien koirat ovat useimmiten sukua keskenään. Laumassa on selkeä hierarkia ja työnjako. Parhaimmillaan siinä on eri-ikäisiä koiria; pentuja, narttuja, nuoria uroksia ja täysikasvuinen hallitseva uros, jonka nuorempi ja vahvempi uros vuosien myötä syrjäyttää.

Keski-Italian perinteisessä lammastaloudessa nuoren koiran sopeuttaminen työhön tapahtuu automaattisesti, ja siinä auttaa täysikasvuisten koirien toimiminen esimerkkinä. Maremmano-abruzzesea siis ei kouluteta millään tavoin tehtäväänsä, vaan kyse on metodista, joka joko toimii tai ei kulloisenkin koiran kohdalla. Lampuri valitsee koirat yksiselitteisesti: jos koiralla ei ole edellytyksiä kelpo työkoiraksi, se eliminoidaan.

Koiran kontakti ihmiseen etenkin sen ensimmäisinä elinkuukausina tulee olla rajallinen. Näin vältytään siltä, että koira täysikasvuisena viihtyy mieluummin ihmisen kuin vartioitavan lammaslauman parissa. Koiran tulee pysyä laitumella eikä pyrkiä ihmisen seuraan olohuoneen divaanille. Työtehtäviin aiotusta koirasta saa hetkessä mukavuudenhaluisen lemmikin.

Jos lampaat eivät ole tottuneet koiriin, maremmano-abruzzese tulee integroida laumaan varoen ja vähitellen. Pennut voivat varttua karitsojen kanssa, jotta nämä sopeutuvat heti koirien läsnäoloon eivätkä pelkää niitä. Pentujen ei missään tapauksessa sallita leikkiä lampaiden kanssa. Jos leikki toistuu, lampuri poistaa sellaiset yksilöt armotta laumasta.

Jos isompia tai täysikasvuisia ja jo lampaiden parissa työskennelleitä koiria totutetaan laumaan, se tulee tehdä äärimmäisen huolellisesti. Koira joko pidetään laitumella kytkettynä tai erillisessä tilassa lampolassa, jolloin lampaat voivat omin ehdoin tutustua koiraan. Maremmano-abruzzese päästetään vapaasti lauman pariin vasta kun lampaat ovat tottuneet täysin koiraan, hyväksyvät sen eivätkä osoita minkäänlaista pelkoa sitä kohtaan. Työkoiratoiminnan tulee aina tapahtua lampaiden ehdoilla, ei koiran, ja perehdyttämisen tulee olla hyvin johdonmukaista. Siinä myös lampurilla on vastuunsa. Yksinkertaiseksi aiotun asian saa helposti monimutkaiseksi ja virheen korjaamattomaksi.

On hyvä muistaa, että lähes kaikki rekisteröidyt maremmano-abruzzeset maailmalla, myös Suomessa, ovat ns. "kennellinjaisia". Kaikista koirista ei suinkaan tule hyviä lammasvahteja eikä niin enää ole tarkoitettu eikä tarpeenkaan, ja osa ei sovellu tehtävään ollenkaan, vaikka toisin väitettäisiin. Laumanvartijakoirista tehty ainoa arvovaltainen tutkimus, jossa myös maremmano-abruzzese oli mukana, osoittaa kennelkoirien ja niiden jälkeläisten heikkouden verrattuna jatkuvasti lampaiden kanssa tekemisissä oleviin koiriin ja niiden jälkeläisiin. Piirre kulkee tutkimuksen mukaan perimässä ja ilmenee sekä leimautumisen vahvuudessa vartioitaviin eläimiin että suhtautumisessa ja käyttäytymisessä niitä kohtaan. Moni laumanvartijatehtäviin pennun hankkinut taas saatetaan ohjeistaa väärin tai ei lupauksista ja mainostuksesta huolimatta ohjeisteta ollenkaan. Tästä on meillä Pohjolan perukoillakin ikäviä esimerkkejä. Kasvattajalla on erittäin suuri vastuu koiriensa luovuttamisesta työkäyttöön, ja hänellä tulee olla omakohtaista kokemusta koiristaan aidoissa lammasvahtitehtävissä. Vain siten vältytään niin meillä kuin muualla ilmitulleilta epäonnistumisilta ja hyvinkin murheellisilta kokemuksilta. Vuosikymmenten kokemus laumanvartijarodusta vain kenneloloissa saattaa herkästi johtaa vastuuttomaan työkoirakaupusteluun ja rahastukseen. Työkoiraa harkitsevan on hyvä testata ja tentata tarkoin kasvattaja ja ehdottomasti tutustua tämän omiin koiriin päivittäisessä työssään lammasvahteina.

RODUN TULEVAISUUS

Viime vuosina kiinnostus maremmano-abruzzeseja kohtaan lammaslaumojen suojelijoina petoja vastaan on kasvanut. Yhtenä syynä tähän on ollut suden paluu monille seuduille Apenniinien vuoristossa. Susia on havaittu myös erityisesti Sveitsin ja Ranskan Alpeilla sekä Italian Alpeilla Piemonten ja Valle d'Aostan maakunnissa. Lukumääräisesti susia on edelleen vähän ja kanta on epävakaa. Silti suden ja ihmisen rinnakkaiselo on jo nyt noussut ongelmaksi taloudellisten näkökohtien takia. Monin paikoin on todettu, että laumanvartijakoirien käyttö voisi taata susien ja lampaiden läsnäolon samalla alueella. Maremmano-abruzzeset ovat itse asiassa tehokkain keino suojella lampaita ja estää petojen hyökkäykset ilman että susikantoja tarvitsee harventaa. Mm. Ranskassa Groupe Loup France on toiminut aktiivisesti laumanvartijakoirien käyttöönoton puolesta. Toiminnallaan se on koettanut rauhoittaa niitä tahoja, jotka näkevät suden tuhoamassa lampaidenkasvatusperinteen lajin ilmestyttyä uudestaan vuoristoon. Maremmano-abruzzeseja työskentelee jo monilla alppiniityillä.

Maremmano-abruzzesen työkäyttö oli joitakin vuosikymmeniä sitten jo uhattuna, kun monin paikoin luovuttiin lammaslaumojen siirtämisestä jalkaisin talvi- ja kesälaitumille lampureiden alettua turvautua kuivaheinään. Koirilla ei myöskään enää ollut perinteistä käyttöä Italiassa susikantojen romahdettua. Lampaidenkasvatus niin ikään väheni merkittävästi, mikä johti heti työkoirien määrän huomattavaan laskuun. Kun viimeisten vuosikymmenien suojelutyön ansiosta susikannat on saatu elpymään ja kulku- tai villiintyneiden koirien hyökkäykset lampaiden kimppuun ovat lisääntyneet ja kun kiinnostus ulkomailla laumanvartijakoirien työkäyttöä kohtaan on yllättäen lisääntynyt, on myös maremmano-abruzzese saanut uuden mahdollisuuden. Italian ulkopuolella yhdysvaltalaiset alkoivat ensimmäisinä käyttää menestyksellisesti maremmano-abruzzeseja lammaslaumojen suojelussa kojootteja vastaan. Maassa työskentelee tällä hetkellä joitakin satoja yksilöitä laumanvartijoina. Maremmano-abruzzeseja on työkoirina myös Kanadassa, Brasiliassa, Argentiinassa ja Australiassa, missä Yhdysvaltojen tapaan on suuret aitaamattomat laidunalueet. Yhdysvaltojen maatalousministeriö teetti tutkimuksen, jossa seurattiin neljäätuhatta laumanvartijaa työssään. Sen mukaan oikein lammaslaumaan integroitu maremmano-abruzzese pysyy kaikista luotettavimmin lauman luona jättämättä sitä milloinkaan vartioimatta. Maremmano-abruzzesea on käytetty tai käytetään edelleen perinteisten lampaiden ja vuohien lisäksi mm. laamaeläinten, hanhien ja jopa uhanalaisten pingviinien suojelijoina. Nautakarjan pariin sen sijaan on sopivampiakin vahtirotuja. Pieni maremmano-abruzzese-lauma pitää tehokkaasti loitolla jopa puumat ja isot petolinnut.

Maremmano-abruzzejen parissa työskentelevillä on jälleen tärkeä rooli rodun työominaisuuksien uuteen arvostukseen nostajina. Se antaa vakavasti kasvatustyöhön suhtautuville ja maremmano-abruzzesejen oikeaa työtapaa kunnioittaville kasvattajille mahdollisuuden elvyttää ikivanha perinne ja vaalia sitä valitsemalla jalostukseen yksilöitä, jotka ovat rotutyypillisiä niin rakenteeltaan kuin luonteeltaan eli ihanteellisia laumanvartijatyöhön. Rodun kasvattaminen sen alkuperäistä käyttötarkoitusta ja luonteenominaisuuksia vaalien edellyttää vain tahtoa, vastuuntuntoa ja asialle omistautumista, kuten arvostetut italialaisetkin kasvattajat toteavat.

OMAT KOIRANI TYÖSSÄÄN

Aikuiset koirani ovat päivittäin tekemisissä lampaiden kanssa, laidunkauden aikaan toukokuusta jopa marraskuuhun vuorokauden ympäri, ja pennut sopeutuvat lampaisiin emonsa "opastuksella" luonnollisella tavalla. Näin lampaita ei myöskään stressata täysin tarpeettomasti tuomalla niitä muualta kenneloloihin pentujen perehdytysajaksi. Haat ovat pienehköjä ja pihapiirin tuntumassa. Koirille on järjestetty mahdollisuus poistua haasta vapaasti, jotta ne pääsevät partioimaan hieman laajemmalla alueella. Ne ovat itse määritelleet reviirinsä rajat, eivätkä poikkea niistä ja palaavat lampaiden pariin omia aikojaan. Reviirikseen koirat ovat ottaneet alueen, jonka säde talosta mitattuna on noin 150-200 metriä. Metsätiellä reilun 300 metrin päässä portilla on puhelinnumerolla varustettu iso kyltti varoittamassa laumanvartijoista, ja kyläläiset ja mökkiläiset tutustutetaan koiriin aina juhannuskokon ääressä. Lähimmät naapurit ovat hieman yli puolen kilometrin päässä. Voin luottavaisin mielin olla vaikka koko päivän poissa kotoa, ja koirat pysyvät kuin nakutettuna reviirillään. Niiden motto tuntuu olevan: "Työpaikalta ei poistuta."

Tämänhetkiset koirani ovat kelpo lammasvahteja. Abruzzolainen Diva viihtyy erinomaisesti lampaiden parissa ja jopa näykkii pitkät tovit ruohoa niiden seuraksi. Sen tyttärelle Poppealle lampaat ovat parhaita kavereita, ja niiden papanat maukkaita. Taalainmaalla lampolassa ensimmäiset kuukaudet elänyt Acu puolestaan ei sinällään piittaa lampaiden seurasta, mutta suorittaa vahdin tehtävänsä tunnollisesti. Divan reviiri tuntuu olevan hieman isompi kuin Acun. Suomesta hankkimaani edesmennyttä urosta sitä vastoin ei olisi voinut päästää lampaiden pariin sen epäluotettavuuden ja vahvan saalistusvietin takia. Koirien työskentelytavoissa on siis eroja, ja kaikista koirista ei ole lammasvahdeiksi. Meillä lammas on "pomo" kuten kuuluukin. Karitsojen ollessa alle viikon, kahden vanhoja uuhet ovat suojelevaisia, ja viisas koira väistyy suosiolla, jos haksahtaa uuhen mielestä liian lähelle. Sittemmin uuhet eivät reagoi millään tavoin karitsoihin tuttavuutta tekeviin koiriin. Luottamus on kehittynyt molemminpuoliseksi, kuten kuvatkin kertovat. Pennut ovat uuhien ja karitsojen parissa kuin kala vedessä. Ne eivät milloinkaan leiki eivätkä edes pyri leikkimään lampaiden kanssa vaan tekevät sen aina keskenään. Mikäli lampolassa on viileää, pennut syntyvät lämpimämmissä tiloissa. Niille ei kuitenkaan kanneta ensimmäisten viikkojen ajaksi lampaanvillaa hajumaailmaan tutustumiseksi. Se on täysin tarpeeton, lähinnä romanttinen ele kuten myös alustaksi kiikutettavat oljet, joita koirat eivät edes pidä miellyttävänä alustana. Riittää, kun pennut pääsevät kokeneen emonsa opastuksella lampaiden pariin noin neliviikkoisina kaikkien aistien kehityttyä ja askeleen jo ollessa hieman varmemman.

Tilani on seudulla, jolla ilves on tuttu näky ja jolla sudesta tehdään vuosittain havaintoja, viimeisin tapaninpäivänä. Kokemus on osoittanut, kuinka koirani pitävät loitolla myös supikoirat ja jopa kanahaukat. Ilmatilaakin siis pidetään silmällä. Metsästyskoirien vapaa liikkuminen tilan alueella syksyisin jahdin tai koulutuksen aikaan sujuu puolestaan jouhevasti mukavan metsästysseuran kanssa tehdyn sopimuksen mukaisesti.

Kerron mielelläni lisää työkoiratoiminnasta käytännössä ja sen edellytyksistä, omakohtaisista kokemuksistani niin aikuisten kuin pentuikäisten koirien sopeuttamisesta laumaan lampaiden ehdoilla sekä erittäin tärkeästä kasvattajan vastuusta.