Divan pentue maailmalle...

Urhean Divan ensimmäiset isot ja tomerat laumanvartijanalut syntyivät 8. ja 9. huhtikuuta 2010. Neljä pennuista painoi yli 700 grammaa ja loput yli 600 grammaa. Kahdeksanviikkoisina pojista oli kehittynyt jo lähes 11-kiloisia ja tytöistä reippaasti yli 9-kiloisia juntturoita kuten emokin oli Italiasta pentuna hakiessani. Alun perin tarkoituksenani oli ensin pennuttaa vanhempi narttuni Acu, mutta aikataulumme eivät oikein "natsanneet". Näin sitten pääsiäisen jälkeisellä viikolla putkahtivat maailmaan Musetta, Papessa, Poppea, Icaro, Tarquinio, Tartufo ja Tito. Ultraääni paljasti hyvissä ajoin, että luvassa olisi ainakin kuusi pentua. Pentujen isä on Gabriella Adantin kasvattama aito umbrialainen muotovalio Zen del Piangrande. Diva osoittautui erinomaiseksi ja tunnolliseksi emoksi, jolla on vahva hoivavietti. Sillä kannattaa teettää toinenkin pentue parin välijuoksun jälkeen.

Pentujen nimet on poimittu historiasta, mytologiasta ja oopperan maailmasta. Kaikki myös saivat kodin maatiloilta, joilla on verrattomat puitteet maremmano-abruzzeselle. Divan pentue on monin tavoin historiallinen, eikä vähiten minulle kasvattajana. Pennuista kaksi urosta jäi Suomeen. Yksi uros odottelee tilallani vientimuodollisuuksien täyttymistä lentääkseen Australiaan sikäläiselle kasvattajalle rikastuttamaan toivottavasti aikanaan mantereen geenipoolia. Toinen uros puolestaan elelee Hirvensalmella siksi kunnes täyttää määräykset ja pääsee Britanniaan, jonne sen hankki kolme kasvattajaa yhteisesti siitostarkoitukseen. Yksi narttu ostettiin Etelä-Amerikkaan niin ikään kantaa laventamaan ja olemaan lajikumppaniensa apuna seitsensatapäisen lammaslauman suojelemisessa puumilta ja kulkukoirilta. Yksi narttu sai kodin Virosta, maan historian ensimmäisenä rekisteröitynä maremmano-abruzzesena. Porukasta tuli siis varsin kansainvälinen. Olen hyvin iloinen siitä, että kokeneet kasvattajat ja kasvatustyöstä kiinnostuneet päätyivät hankkimaan minulta pennun tulevia tarpeitaan varten annettuaan avarakatseisina arvon valmistelutyölleni ja paperilla kasvattamiselle. Reipas Poppea jää Kährän tilalle emonsa seuraksi lammasvahdiksi, kun uuhienkin määrä alkaa hiljalleen kasvaa. Mikäli kehitys on suotuisa, se pääsee aikanaan jatkamaan sukua ja tekemään Divasta isoäidin.

Haluan kiittää kaikkia Divan pennun hankkineita ja hyvän kodin tarjonneita niin Suomessa kuin maailmalla ja toivottaa heille onnea ja menestystä uuden haasteen, perheenjäsenen, tulevan piha-, ratsutila-, lammas- tai vuohivahdin kanssa. Erityisen ilahtunut olen niistä rotuun "hurahtaneista", jotka ovat kääntyneet pentusuunnitelmissaan puoleeni luettuaan erään rodun harrastajan nettikirjoituksen*. Linkki (ainakin omalla kohdallani) herjauksesta suositukseksi muuttuneen kirjoituksen laatijan kotisivuille löytyy kätevästi hakukoneilla. En malta olla - luvalla - siteeraamatta kahta lausetta, joilla viitattiin kyseiseen "vaikuttajaan": "Ken itsensä ylentää, se alennetaan" ja "Kuinka voit nähdä rikan veljesi silmässä, kun et näe malkaa omassa silmässäsi?"

Olen iloinen siitä, että puoleeni ovat kääntyneet rodusta kiinnostuneet, itsenäisesti mielipiteensä muodostavat ihmiset, jotka fiksuina ovat panneet merkille sen systemaattisen kampanjoinnin, jolla kasvattajiksi pyrkivien toiminta koetetaan ja entisten kasvattajien toiminta on koetettu tukahduttaa, olipa forumina sitten saapasmaa, internet, Maailman voittaja -näyttely tai vaikka kotopiha tai oman konttorin rappuset, eikä suinkaan ensimmäistä kertaa rodun historiassa. Kateus, katkeruus, kaunaisuus ja korskeus voivat näköjään siivittää hyvinkin epätoivoisiin viritelmiin. Neuvoisinkin joka ainoaa rodusta kiinnostunutta erityiseen valppauteen törmätessään tahoihin, jotka hurskastelun innoittamina ja itseriittoisuuden lumoissa katsovat toisten herjaamisen etuoikeudekseen.

Tämä kokemus viimeistään osoitti todeksi vankan näkemykseni, kuinka summittaista räiskimistä paljon tärkeämpää on perusteellisen pohjatyön tekeminen niin laumanvartija- kuin kasvatustoiminnassa ja kuinka määrä ei ole laadun tae. Vain siten on toiveita edes yrittää minimoida virheet, välttyä kennelsokeudelta ja olla tuottamatta murheita pennun hankkijoille, eikä synny mieltymystä kätkeä niitä piinallisen pitkien ansioluettelojen petolliseen hetteikköön tai oman toiminnan kultaamiseen. Se että pyrkii omassa kasvatus- ja laumanvartijatoiminnassaan aitouteen, rehellisyyteen ja perusteellisuuteen ja että siitä myös saa maailmalla kiitosta tuntuu olevan joillekin pienessä maassamme liian iso luu nieltäväksi ja kirvoittavan jopa varoittamaan suurista puheista ja kirjoituksista.

Toivon, että esimerkkini kannustaa vastuuntuntoisesti työhönsä suhtautuvia ja luotettavia tulevia kasvattajia mukaan ja entisiä hyviä kasvattajia palaamaan takaisin kasvatustyön pariin itsenäisesti, omilla tuontikoirilla ja täysin omilla ehdoilla! Teitä tarvitaan. Sen sijaan kanala ei kaipaa kettua eikä kaalimaa pukkia vartijoikseen. Myöskään kuvia ei ole mitään syytä kumartaa eikä kavahtaa millään elämänsaralla eikä uhkailun, kyynärpäätaktiikan, oligarkkisten pyrkimysten ja likaisen pelin edessä kenenkään tarvitse taipua.

Aurinkoista kesää kaikille tasapuolisesti! Toivotaan muhkeita marja-, sieni-, rapu- ja kalasaaliita sekä verrattomia uinti- ja veneilykelejä.

Musetta = Marcellon ex-rakastettu Puccinin oopperasta La Bohème
Papessa = naispaavi, legendan mukaan 800-luvulla elänyt papessa Giovanna
Poppea = keisari Neron toinen vaimo
Icaro = Ikaros, Daidaloksen siivekäs poika
Tarquinio = Rooman viimeinen etruskikuningas
Tartufo = italiaksi koiran kirsu, myös tryffeli ja Molièren näytelmä
Tito = keisari Titus italiaksi

Myös lisää juttuja on tiedossa. Valmisteilla mm. ensimmäinen suomenkielinen italialaiseen "maremmano-abruzzese-raamattuun" ja aitojen lampuri-kasvattajien kokemuksiin perustuva ja samalla myyttiset käsitykset ja mystiset ohjeistukset oikova laajahko artikkeli työkoirakasvatuksesta, perehdytyksestä ja laumanvartijatoiminnasta. Lisäksi aina aiheellisuuden mukaan juttuja muista ilmiöistä ja kuulumisista rodun parissa, meillä ja muualla.

*Yli kaksi vuosikymmentä kirjoituksensa mukaan rotua harrastanut henkilö poisti rodun harrastajia ja kasvattajaksi pyrkijöitä herjaavan tekstinsä kotisivuiltaan vain kaksi tuntia tämän jutun julkaisemisen jälkeen. Alkuperäinen teksti tunnistetietoineen on saatavissa varoitukseksi ao. "vaikuttajasta".

<= Takaisin